Myyntityön arvostus: Myyntitaidot ovat eduksi työelämässä

Myyntitaidot ovat kasvava valttikortti tulevaisuuden työelämässä, jossa palkkatöiden määrä laskee ja yksinyrittäjien määrä nousee. Myös palkkatöissä yritykset arvostavat entistä vahvemmin liiketoimintalähtöisyyttä. Onneksi myynti on taito jonka voi oppia!

Nyt kerromme, miksi myyntityötä kannattaa tehdä: Mitä voit oppia ja miksi se on hyödyllistä juuri sinulle.

Myyntitaidot korostuvat työelämässä

Työnantajat lähes alalla kuin alalla arvostavat myyntikokemusta, sillä kaikki yritystoiminta perustuu lopulta liikevaihtoon, myyntiin ja myynnilliseen ajatteluun. Future Learnin listauksessa tulevaisuuden työelämän arvostetuimmista taidoista markkinointi- ja myyntitaidot sijoittuvat sijalle 4.

Myyntiä tapahtuu lähes kaikkialla: kun työpaikassasi vakuutat kollegasi ideoidesi kannattavuudesta, kun työtä hakiessasi myyt osaamisesi työnantajalle, kun vakuutat kaveriporukkasi siitä, että teidän tulisi mennä syömään juuri sinun lempiravintolaasi.

Automaatio ja tekoäly korvaavat manuaalista työtä useissa ammateissa. Esimerkiksi tarkkaa tiedonsyöttötyötä ei tulla tulevaisuudessa tarvitsemaan nykyisellä tavalla. Myös asiakaspalvelijoiden työtaakkaa helpottamaan on kehitetty chättibotteja ja tekoälypohjaisia asiakasneuvojia, jotka paitsi helpottavat asiakaspalvelijoiden työtä, myös vähentävät alalla tarjolla olevien työpaikkojen määrää. 

Tästä syystä tulevaisuuden työelämässä arvostetaan taitoja ja ominaisuuksia, joita tekoäly ei voi saavuttaa: sosiaalisia taitoja, kommunikaatiotaitoja ja luovuutta.

Myyntitaidot ovat yrittäjälle välttämättömyys

Jos haaveilet yrittäjyydestä, myyntitaito on vielä tärkeämpää kuin perinteisissä palkkatöissä. Koska jokainen tuotteesi ja ideasi täytyy myydä asiakkaalle, myynti on tärkein taito, jota tarvitset.

Yrittäjien määrä on Suomessa kasvussa ja jopa puolet suomalaisista yrittäjistä ovat yksinyrittäjiä. Yrittäjyyden yleistyminen on ollut selkeästi kasvava trendi koko 2000-luvun ajan. Lue lisää yksinyrittäjyyden yleistymisestä Tampereen yliopiston blogitekstistä Keitä ovat yksinyrittäjät?.

Yksinyrittäjä nojaa erityisen paljon omiin taitoihinsa, sillä ne ovat hänen käytössään oleva työkalupakki. Sen lisäksi että ständimyyntityö LiveRingillä opettaa arvokkaita myyntitaitoja, pääset opettelemaan tuetusti myös yrittäjyyttä. Lue täältä, miten LiveRing tukee kevytyrittäjinä työskenteleviä myyjiä.

Millaista myyntityötä on ständimyynti?

“Koen, että ständimyynti on loistava alku alalla etenemiseen. Jos osaa myydä ständillä, osaa myydä missä vaan. On helppo motivoitua, kun tykkää siitä, mitä tekee ja tietää, että työ tukee myös tulevaisuuden tavoitteita. Suosittelen ständimyyntiä erityisesti kunnianhimoisille ja yrittäjähenkisille kavereille, jotka näkevät itsensä jollain tapaa myynnin parissa.”

Dominic, Helen tiimi

Myyntityö ei tarkoita vain yhtä tiettyä tehtävää, vaan käsitteen alle mahtuu lukuisia eri tapoja tehdä myyntiä. Vaatekaupan lisämyynti, elektroniikkaliikkeen liittymämyynti tai esimerkiksi sähkön myynti ständillä – kaikkia näitä yhdistää myyjä-titteli, vaikka työnkuvat ovatkin erilaisia. 

Myyntityöhön liittyy myös paljon ennakkoluuloja: Myyjät ovat lieroja, jotka valehtelevat tehdäkseen kauppaa. Tarjouksen takana on varmaan jokin salainen huijaus. Myynnissä pärjätäkseen täytyy olla myyjä syntyessään. Me haluamme rikkoa nämä myytit!

Ständimyynti on työ sinulle, joka haluat kehittyä ammattilaisena ja saada arvokasta kokemusta tulevaisuutta varten. Myyntityön arvostus on nousussa, ei laskussa.

Ständimyyntiä voisi kuvailla aktiiviseksi myyntityöksi sillä ständillä myyjä kontaktoi aktiivisesti asiakkaita.  Jos haluat oppia myymään, ständimyynti tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden oppia valtavasti sekä ansaita reippaasti rahaa.

“Parasta ständimyynnissä on ihmisten kanssa juttelu ja heidän sitouttaminen. Asetan itselleni päivittäin myös tavoitteita ja pyrin olemaan aina parempi kuin edellisenä päivänä. Jatkuva kehittyminen pitää minut motivoituneena ja antaa energiaa.”

Gandi, myyntipäällikkö, varainhankinta

Myynti- ja neuvottelutaitojen lisäksi ständimyynti kehittää tavoitteellisuutta ja tulosorientoituneisuutta, jotka ovat alasta riippumatta yhä arvostetumpia ominaisuuksia tulevaisuuden työelämässä. Työnantajat arvostavat työntekijässä myös itsevarmaa ulosantia sekä sosiaalisia taitoja, joita tarvitaan niin työssä kuin työyhteisössä menestymiseen.

Ständimyyjä oppii työssään lähestymään itsevarmasti erilaisia ihmisiä ja keskustelemaan heidän kanssaan karismaattisesti. Hän osaa sietää pettymyksiä, keskittyä seuraavan kaupan tekemiseen ja pitää oman energian ja mielialan korkealla päivän läpi. Ennen kaikkea loistava ständimyyjä osaa kääntää erilaisten ihmisten päät ja muuttaa heidän mielensä: paikallissähköyhtiön fanaatikko lähteekin ständiltä Helenin sähkösopimuksen kera.

Ständimyynti voi siis todella olla investointi tulevaisuuteesi!

Myyntitaidot voi oppia

Myyntiä tehdään kokemuksella ja hyvin harva on seppä syntyessään. On opeteltava kertomaan myytävästä tuotteesta niin, että herättää asiakkaan kiinnostuksen ja luottamuksen. On osattava lukea asiakasta: Mistä hän innostuu ja mikä häntä epäilyttää? Pienetkin asiat, kuten se mitä sanoja käytät ja mitä materiaaleja näytät asiakkaalle myyntitilanteessa, vaikuttavat lopputulokseen.

Myyntitaidot ja rutiini kehittyvät toistoja tekemällä. Teoriatiedosta on myös hyötyä kentällä, mutta tärkeintä myynnissä on oman osaamisen soveltaminen käytännössä.

Koin aluksi lähteväni liikkeelle nollasta. Olen saanut kuitenkin tiimiltä arvokkaita neuvoja matkan varrella, ja parhaitenhan myyntiä oppii tekemällä ja kokeilemalla eri asioita.

Helen-myyjä Marko

LiveRing tarjoaa myyjilleen kattavan perehdytyksen ja jatkuvaa tukea ja koutsausta menestykseen läpi sopimussuhteen. Lue lisää LiveRing koutsauksesta!

Myyjälle ei ole tiettyä muottia

Usein ajatellaan, että ständimyyjän pitää olla sanavalmis super-ekstrovertti, joka ei jää hiljaiseksi missään tilanteissa. Meillä LiveRingillä persoonia on kuitenkin yhtä paljon kuin myyjiäkin. Ständimyyjän ei tarvitse mahtua tiettyyn muottiin, vaan jokainen voi olla oma itsensä ja menestyä myynnissä. Hyviä myyjiä yhdistää kuitenkin aito kiinnostus asiakkaisiin.

Meillä on tiimissä hiljaisia, räväköitä, spontaaneja ja ennen kaikkea iloisia tyyppejä, jotka puhaltavat yhteen hiileen.”

Teemu Bakker, Helen-tiimin vetäjä

Me uskomme, että koutsaus, motivaatio, sekä tiimin tuki voivat luoda lähes kenestä tahansa huippumyyjän. Vaikka myyntityö saattaisikin tuntua jopa pelottavalta, mutta olet aidosti kiinnostunut ja motivoitunut kehittymään alalla, haethan rohkeasti tiimiimme!

avatar

Täytä yhteystietosi niin lähetämme sinulle kuukausittain uutiskirjeen, joka sisältää mm. vinkkejä myyntiin ja tiedot uusimmista työmahdollisuuksista!

Kiitos uutiskirjeen tilaamisesta!

Tapahtui virhe. Yritä uudestaan.

LiveRing Oy will use the information you provide on this form to be in touch with you and to provide updates and marketing.